Hotelli Vanhassa Raumassa on 20 hyvinvarusteltua ja persoonallista huonetta.
Huoneista 2 on todella tilavia superior-huoneita, sopivia vaikka hääyön viettoon tai suurenkin perheen majoitukseen, 4 tavallista paremmin varusteltuja business-huoneita ja loput viihtyisiä standard-huoneita. Kahta yhden hengen huonetta lukuunottamatta huoneet ovat kahden hengen huoneita, joista useassa on myös lisävuodemahdollisuus yhdelle tai kahdelle hengelle.
Koko hotelli on savuton ja sisustusmateriaaleiltaan myös allergikoille sopiva,
HUONEISSA UUSINTA UUTTA JA AJATTOMIA KLASSIKOITA
Kaikkien huoneiden kalustusta on uusittu ja varustukseen kuuluu mm. näyttävä 32":n taulutelevisio sekä minibaari. Langaton, asiakkaalle maksuton internetyhteys kuuluu luonnollisesti talon palveluihin. Huoneiden oviin on asennettu elektroniset korttilukot kulkua helpottamaan ja turvallisuutta lisäämään. Hotellin funkishenkeä ja omaleimaisuutta korostamaan on huoneiden kalustusta täydennetty erilaisilla designkalusteilla, mm. Eileen Grayn pöydillä sekä Yrjö Kukkapuron suunnittelemilla tuoleilla.
AAMIAISESTA YÖMYSSYYN
AAMIAINEN ON HYVÄN PÄIVÄN PERUSTA
Huonehintoihin sisältyy monipuolinen ja maittava aamiainen. Sen tuoreus ja monipuolisuus ovat kunnia-asioitamme.
UUDISTETTU RAVINTOLAMME S.J. NYYPER
Tervetuloa paremman palvelun ravintolaan.
Tutustu S.J. Nyyperiin tästä.
Ravintola S.J. Nyyper on avoinna
ma-pe klo 17-22
la klo 14-22
su suljettuna
MINIBAARISTA ILOA ELÄMÄÄN
Jos mieluummin vetäydyt huoneesi rauhaan, tarjoaa minibaarimme monipuolinen valikoima virkistystä tai rentoutusta kunkin maun mukaan.
AJANKOHTAISTA
14.05.2013
Suvi Päi -kesänavaustapahtuma kauppatorilla 18.05.2013. lue lisää
07.05.2013
A la Carte listallamme on nyt uusia kesäisempiä vaihtoehtoja! lue lisää